Tampereen Musiikkiakatemiassa järjestettiin 17.–18.3.2018 Suomalainen kuoronjohtajakilpailu, jonka voitti musiikin maisteri Elisa Huovinen Helsingistä. Toisen sijan sai Riku Laurikka Helsingistä ja kolmannen sijan Eleriin Müüripeal Helsingistä. Kilpailun voittaja saa valmistella ja johtaa konsertin ammattilaiskuoro Tampere Cappellan kanssa Tampereen Sävel -festivaaleilla kesällä 2019. Lisäksi voittaja sai 500 euron rahapalkinnon. Myös toinen ja kolmas sija palkittiin rahapalkinnolla.

Tuomaristo oli tyytyväinen kilpailijoiden tasoon. Toimivan perustekniikan lisäksi jokaiselta johtajalta löytyi hyvää persoonallista johtajuutta. Voittajakolmikosta tuomaristo oli yksimielinen. Varma johtamistekniikka, selkeä kommunikaatio kuoron kanssa sekä partituurin osaamisen ja omien taiteellisten visioiden yhdistäminen painoivat vaakakupissa paljon. Kilpailun tuomareina olivat kuoronjohtajat Markus Yli-Jokipii (pj), Heikki Liimola, Jutta Seppinen, Saara Aittakumpu sekä Kari Turunen.

Kilpailu oli tarkoitettu kaikille vuonna 1983 ja sen jälkeen syntyneille suomalaisille tai Suomessa asuville kuoronjohtajille. Kilpailuun valittiin yhteensä kahdeksan johtajaa, joista kolme selviytyi finaaliin. Kilpailijat harjoituttivat viikonlopun aikana yleisön edessä kolmea kuoroa: tamperelaista Kamarikuoro Näsiä sekä helsinkiläisiä Mieskuoro Valkiaa ja Spira Ensemblea. Myös kilpailukuorot saivat äänestää harjoituskierrosten päätteeksi omaa suosikkiaan, ja Kuorolaisten suosikkijohtaja -palkinnon voitti niin ikään Elisa Huovinen.

Kilpailun järjestivät yhteistyössä Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry sekä Tampereen Musiikkiakatemia.