Vapun perustason suorittaminen (uuden ops:n mukaan)
Hyvä juhlakansa,
viime vuonna oli mahdollisuus suorittaa etävapun alkeet-taso. Se tuli monien tehtyä vielä vanhan opetussuunnitelman mukaan. Alkeiden sisältö ei toki paljoa muuttunut. Siihen kuului ja kuuluu edelleen
- paleleminen
- Helan går
- kuinka kaasupallo karkaa kuitenkin, vaikka mitä tekisi
- kaupan sima ja munkit
- saunominen
- Partisaanivalssin kuunteleminen Arja Saijonmaan laulamana
- vappupuheiden kuuntelu
- Mantan pesun ja lakittamisen seuraaminen televisiosta
Nyt kun tästä on kaikilla jo suoritusmerkintä kirjattuna Wilppoksessa (erityisesti tätä varten luotu opintorekisteri), on aika suorittaa Vapun perustaso. Tänä vuonna suoritus toivotaan toteutettavan hybridinä siten, että esimerkiksi marssimista ja puheen pitämistä voidaan ajatella naapureiden, ystävien ja sukulaisten kanssa suoritettavan vaikka takapihalla. Pienessä seurueessa voidaan myös jo laulaa Jag är en liten undulat, koska undulaatin kohtalon on niin sydäntä riipaiseva. Sisätiloissa toteutettuna laulu kannattaa suorittaa eri huoneissa, maks. 3 henkilöä samassa tilassa (KHL:n suositus, SPR:n määräys, WHO viittasi kintaalla).
Puhallinsoittaminen kannattaa suorittaa vielä pelkästään mielikuvatasolla. Mutta mahdolliseen syventävän tason suoritukseen vuonna 2022 ja siihen kuuluvaan marssisoittoon kaupungilla, on hyvä kuitenkin aloittaa harjoittelu jo näissä perusopinnoissa.
Partisaaniosuus on perustason suorituksessa italialainen Bella Ciao. Tätä ei pidä sotkea italian kaupunkien ja kylien kaduilla huuteluun ciao, bella! Tyoväen lauluiksi suositellaan jotain Chilen laululiikkeen lauluja ja perinteistä suomalaista tulkintaa, kuten Agit Prop. Alkeet-tasoon kuului Täällä Pohjantähden alla -trilogia elokuvan katselu ja sieltä työväenlaulun opettelu. Syventävissä kuuntelemme sitten Kari Franckia.
Perustasolla ei erityisesti pestä eikä lakiteta ketään. Syventävissä on sitten ehkä jo uudistamisen paikka koko perinteessä. Aina on pesty ja lakitettu naispatsaita. Syventävissä olisi ehkä aika kokeilla pestä ja lakittaa joku elävä mieslegenda. Vaikka Juha Mieto. Tässä tehtävässä voi toki tulla vertikaalisia haasteita, ellei Mietaata satuta yllättämään aamumämmin aikaan.
Ja sitten vaan Vapun viettoa valmistelemaan ja suorittamaan. Arviointikriteerit löytyvät Wilppoksesta, mutta ne voidaan vielä kerrata, ennen kuin aloitamme (taulukko 1-5).
1 piste | Vappu tuli ja meni |
2 pistettä | Laulut on laulettu ja pillit pantu pussiin |
3 pistettä | Ruotsin ja Italian kielet hallussa ja hyvässä simassa koko Vappu (50% bingolapusta täynnä) |
4 pistettä | El pueblo unido (vähintään 75% bingolapusta) |
5 pistettä | Walpurimestari (100% bingolapun suoritus) |