Suomen Mieskuoroliiton ja Yleisradion suurhanke huipentui Musiikkitalossa

Jean Sibeliuksen säveltämä Finlandia-hymni on valittu Suomen rakkaimmaksi mieskuorolauluksi. Suomen Mieskuoroliiton ja Yleisradion hanke huipentui 6.4.2013 Helsingin Musiikkitalossa järjestettyyn gaalakonserttiin, jossa kuultiin suosituimpia mieskuorolauluja maamme eturivin mieskuorojen esittämänä. Konsertin lopuksi yli 1 400 laulajan suurkuoro esitti rakkaimmaksi äänestetyn Finlandia-hymnin Suomen Mieskuoroliiton kunniajohtajan, professori Matti Hyökin johdolla.

Rakkainta mieskuorolaulua etsittiin Ylen verkkosivuilla yle.fi/klassinen helmikuussa toteutetussa julkisessa äänestyksessä. Äänestyksessä oli mukana asiantuntijaraadin valitsemat 50 laulua, joille annettiin kaikkiaan lähes 1 500 ääntä. Rakkaimmaksi äänestetty Finlandia-hymni sai lähes 20 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Toiseksi äänestyksessä tuli Taneli Kuusiston Uuno Kailaan tekstiin säveltämä Suomalainen rukous ja kolmanneksi Fredrik Paciuksen Suomen laulu Emil von Qvantenin runoon (suom. Taavi Hahl). Kymmenen suosituimman laulun joukossa on Sibeliukselta myös Sydämeni laulu sekä lisäksi kolme Leevi Madetojan sävellystä ja Heikki Klemetiltä, Toivo Kuulalta ja Frans Linnavuorelta kultakin yksi teos.

Jean Sibeliuksen Finlandia-hymni on alun perin osa orkesteriteosta. Historiallisia kuvia -orkesterisarja kantaesitettiin säveltäjän johdolla marraskuussa 1899. Sarjan viimeistä osaa, tuolloin nimeltään Suomi herää, alettiin pian esittää erillisenä ja kutsua Finlandiaksi. Finlandian hymniosaan on tehty lukuisia sanoituksia, vaikka Sibelius ei itse sitä laulettavaksi tarkoittanut: "Sehän on tehty orkesteria varten. Mutta jos maailma tahtoo laulaa, niin ei sille mitään mahda." Sibeliuksen mieskuorosovitus Finlandia-hymnistä kantaesitettiin lopulta huhtikuussa 1938 Wäinö Solan sanoittamana. Nykyään yleisesti käytössä oleva V. A. Koskenniemen sanoitus on Laulu-Miesten tilaama, ja se esitettiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1940.

Suomen rakkain mieskuorolaulu -äänestyksen tulokset:

1. Jean Sibelius: Finlandia-hymni (V. A. Koskenniemi)
2. Taneli Kuusisto: Suomalainen rukous (Uuno Kailas)
3. Fredrik Pacius: Suomen laulu (Emil von Qvanten, suom. Taavi Hahl)
4. Heikki Klemetti: Oi, kallis Suomenmaa     
5. Leevi Madetoja: Valkeat kaupungit (V. A. Koskenniemi)     
6. Jean Sibelius: Sydämeni laulu (Aleksis Kivi)
7. Toivo Kuula: Virta venhettä vie (Eino Leino)     
8. Leevi Madetoja: Hän kulkevi kuin yli kukkien (Eino Leino)     
9. Frans Linnavuori, sov. Martti Turunen: Minä laulan sun iltasi tähtihin (V. A. Koskenniemi)     
10. Leevi Madetoja: De profundis (Psalmi 130)