Tampereen Sävelen kansainvälisessä Kuorokatselmuksessa palkittiin tänään sunnuntaina 9.6. viisi kuoroa. Kolme kultaleimaa myönnettiin latvialaiselle Spīgolle johtajanaan Līga Celma-Kursiete sekä jyväskyläläiselle Musica-kuorolle, jota johtaa Pekka Kostiainen. Kolme kuoroa sai kaksi kultaleimaa: itävaltalainen Webern Kammerchor johtajanaan Johannes Hiemetsberger, virolainen The Academic Femaile Choir of Tallinn University of Technology, jota johtavat Aivar Lestšinski ja Jana Perens, sekä tamperelais-turkulainen Mieskuoro Euga johtajanaan Visa Yrjölä. Yrjölä sai myös kannustuspalkinnon lupaavana uutena johtajana. Lisäksi jaettiin diplomi kultaisilla leimoilla kahdeksalle kuorolle, diplomi hopealeimoilla 30 kuorolle ja diplomi pronssisilla leimoilla 19 kuorolle.

”Kuorokatselmuksen musiikki on sykkinyt tätä päivää ja tämän päivän huumoriakin. Nopeat, rytmisesti vaativat jazzahtavat sovitukset ovat houkutelleet kuoroja”, totesi tuomariston puheenjohtaja Matti Hyökki päätöskonsertin puheessaan.

Kuorokatselmukseen osallistui 57 kuoroa, mikä on kuluvan vuosituhannen ennätys. Ulkomaisia kuoroja saapui Slovakiasta, Itävallasta, Venäjältä, Latviasta ja Virosta. Katselmuksessa olivat edustettuina kaikki kuoromuodot: sekakuorot, naiskuorot, mieskuorot, nuorisokuorot ja lapsikuorot.

Kuorokatselmuksen tuomaristoon kuuluivat kuoronjohdon professori Matti Hyökki puheenjohtajana, professori Kåre Hanken Norjasta, kapellimestari Hannu Norjanen, säveltäjä Jonathan Rathbone Iso-Britanniasta sekä professori Wilma ten Wolde Alankomaista.

Tampereen Sävelen kokonaiskävijämäärä yli 30 000

Tampereen Sävel päättyi sunnuntaina Kuorokatselmuksen päätöskonserttiin. Tampereen Sävelen 2013 kokonaiskävijämäärä oli yli 30 000. Festivaaliin kuuluvat Kuorokatselmuksen lisäksi kansainvälinen yhtyelaulukilpailu, konsertteja, kursseja sekä ilmaiskonserttisarja Kuule Sävel!. Tämän vuoden taiteellisena johtajana toimi säveltäjä Jaakko Mäntyjärvi.

Vuosi 2015 Tampereen Sävelen 40. juhlavuosi

Seuraava Tampereen Sävel järjestetään 3.–7.6.2015, jolloin festivaalin perustamisesta tulee kuluneeksi 40 vuotta. Vuoden 2015 taiteellisena johtajana toimii kuoronjohdon professori Matti Hyökki. Tulevan festivaalin teemana on Jean Sibelius 150 vuotta.